Islamistiset terroristit hyökkäsivät tänään ranskalaisen Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tappaen ainakin kaksitoista ihmistä.

Miksi?

Hyökkäyksen motiivina olivat ilmeisesti lehden julkaisempa satiirinen kuvakirja profeetta Muhammedista, jonka kuvaaminen mairittelevassakin valossa on muslimeille kielletty. Charlie Hebdo on myös julkaissut lukusia pilakuvia, joissa esiintyy islamistisen terroristiliike ISIS:n johtajia.

Maailmalla ja Suomessa hirvittävä terroriteko on tulkittu hyökkäykseksi Charlie Hebdon satiiristen julkaisujen edustamaa sanan- ja ilmaisunvapautta kohtaan.

Here is tomorrow's @adamstoon1 cartoon http://t.co/HXIl1I4zze #CharlieHebdo pic.twitter.com/R53jkcIOrY

— The Telegraph (@Telegraph) January 7, 2015

We strongly condemn the horrible shooting at #CharlieHebdo. We must all stand up for freedom of speech and expression. @Charlie_Hebdo_

— Alexander Stubb (@alexstubb) January 7, 2015

Isku satiirisen julkaisun toimitukseen iskee länsimaisen demokraattisen yhteiskunnan kovimpaan ytimeen aivan yhtä lailla kuin hyökkäys parlamenttiin tai ministerien kokoukseen.

Samalla terroristien motiiveja on helppo ylitulkita varsinkin poliitikkojen ja median retoriikassa. Onko iskun kohteena todella tarkkaan vaalimamme sanan- ja ilmaisunvapaus vai onko hyökkäys pikemminkin vain yksinkertainen kosto vääriksi koetuista teoista?

Islamistiset terroristit “käyvät sotaa, jonka he eivät voi kuin hävitä”, kirjoitti Sydneyn terrori-iskujen jälkeen Heikki Aittokoski Helsingin Sanomien blogissaan 14.12.2014. Mutta Aittokoski olettaa, että kyseessä olisi yksi sota, jolla on yksi yhtenäinen päämäärä – sota, jonka joku voisi voittaa.

Terrorismi voi olla luonteeltaan myös Batman-elokuvien Jokerin kaoottista pahuutta. Se ei välttämättä tähtää tietyn elämänmuodon levittämiseen tai alueiden ja omaisuuden valloittamiseen. Motiivit voivat olla yksinkertaisempia: puhdasta vihaa, kostoa, määränpäätöntä raivoa.

Pilakuvat ja sananvapaus

Vuonna 2005 tanskalainen Jyllands-Posten julkaisi profeetta Muhammedia esittäviä pilakuvia. Julkaisu johti valtavaan kansainväliseen selkkaukseen, joka sisälsi tanskalaisten tuotteiden boikotteja, lehden toimituksen ja pilakuvien tekijän uhkailua sekä väkivaltaiseksikin yltyneitä protesteja Lähi-Idän maissa.

On helppo ajatella, että Jyllands-Posten toimi oikein julkaistessaan profeetan kuvia. Jylland-Postenilla ja Charlie Hebdolla onkin tietysti kuvien julkaisemiseen täysi oikeus. Toisaalta sananvapautta voi käyttää myös väärin.

Kyse on tässäkin kokonaisharkinnasta. Pilakuvien tiedollinen sisältö on usein olematon, joten niiden julkaisua ei yleensä voi perustella yleisön oikeudella saada tietoa. Edelleen vaikka Jyllands-Postenin julkaisemien kuvien tarkoitus olikin kiinnittää huomiota nimenomaan Muhammedia koskevien kuvien sensurointiin – minkä lehti toi esille paremmin kuin olisi koskaan voinut ennakoida – julkaisu sinänsä tuskin vaikutti merkittävästi kenenkään ajatteluun.

Viimein pilakuvien aiheuttamaa mielihyvää ja huvitusta taas tuskin voi verrata niistä seuranneeseen mielipahaan.

Kenties me ymmärrämme Muhammed-pilakuvien merkitystä yhtä vähän kuin terroristi sitä, mitä satiirisen julkaisun toimitus demokraattiselle yhteiskunnalle symboloi.

Mediaetiikan luentokursseilla olen käyttänyt tapausta esimerkkinä joskus yksinkertaisilta vaikuttavien median eettisten kysymysten todellisesta monimutkaisuudesta. Sananvapaus ei ole mustavalkoista.

Takaisin terrorriin

Terrorismi ja väkivaltainen kosto puolestaan eivät vaadi ymmärtäväisten harmaan sävyjen näkemistä.

Media pitää huolta siitä, etteivät Charlie Hebdon toimituksen uhrit hetkessä jää unohduksiin. Maailmassa, jossa sana on vapaa, islamististen liikkeiden kritiikki tulee vain kiihtymään. Hyökkäyksen vuoksi sadat tai tuhannet vapaat julkaisut tulevat painamaan omat Muhammed- tai ISIS-pilakuvansa.

Terroristit eivät tule koskaan häviämään olematonta sotaa. Tämän taistelun he ovat silti jo hävinneet.