Tag Archives: demokratia

Vihreät keskuspankit

Hintatason vakauden ylläpitäminen on kirjattu EU:n perussopimuksiin Euroopan keskuspankkijärjestelmän ensisijaisena tavoitteena. Artikla 127, joka kodifioi Euroopan Keskuspankin (tästedes ”EKP”) tehtävän, sallii kuitenkin keskuspankin tukevan ”yleistä talouspolitiikkaa”, kunhan toimet eivät rajoita hintatason vakauden tavoitetta. 

Vuoden 2008 eurokriisistä alkaen EKP onkin alkanut toimia viime käden luotonantajana suurille liikepankeille. Viimeistään koronapandemian aikana keskuspankista tuli kriisinhallinnan työkalu. Tämä kehitys on ollut altis monenlaiselle kritiikille.

Viimeisin EKP:n närää (ja kiitosta) aiheuttanut linjanveto on pankin selkeä ulostulo ilmastopolitiikasta. EKP ilmoitti heinäkuun alussa ottavansa ilmastonmuutoksen yhä enemmän huomioon ostotoimissaan, riskiarvioissaan ja jopa luotonannossaan. Näistä linjauksista kannattaa välittömästi kysyä kolme kriittistä kysymystä: ovatko toimet yleisesti haluttavia, ylittävätkö uudet ilmastotoimet keskuspankin mandaatissa määritellyt valtuudet ja mikä toimien demokraattisuuden aste on.

Lue lisää

Mitä olisi arvokeskustelu? 

Arvokeskustelun käynnistäminen on vaikeaa. Yritin sitä juuri Helsingin Sanomissa, aiheina Nato-hakemus ja läntinen arvoyhteisö, ja epäonnistuin. Yritän nyt uudelleen, samoista aiheista mutta lähtökohtani tarkemmin perustellen.

Mitä arvokeskustelu on?

Arvokeskustelulle ei ole kaikkien hyväksymää määritelmää. Poliittisten valintojen suhteen sille voisi kuitenkin nimetä muutaman minimiehdon. Itsestään selvää on, että puheenvuorojen pitäisi koskea kysymyksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Mitä ne ovat? Miten ne tunnistetaan? Miten ne liittyvät tarkasteltaviin valintoihin?

Keskustelu edellyttää, että ajatuksia vaihdetaan useammin kuin kerran. Ketju, joka koostuu väitteistä ”A on oikein, koska X” ja ”A on väärin, koska Y” ei sellaisenaan vielä muodosta arvokeskustelua. Tarvitaan ainakin sellaisia lisähuomioita kuin ”A ei voi olla oikein (tai väärin) sillä perusteella, että X (tai Y), koska X (tai Y) ei ole totta.”

Lue lisää

Voisiko Nato-jäsenyys olla velvollisuus?

Venäjän rikollinen sota Ukrainassa on kyselyjen mukaan saanut suomalaisten enemmistön vihdoin kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Muutos on tapahtunut historiallisen nopeasti, joskin moni lienee turhautunut vilkastuneen Nato-keskustelun epämääräisyyteen. Nato-option sijaan nyt puhutaan – edelleen hiukan kryptisesti – erilaisista turvallisuusyhteistyön tiivistämisprosesseista, ja moni poliitikko empii yhä kantaansa. On ymmärrettävää, ettei valtiojohto voi avoimesti viestiä hankalan asian kaikista aspekteista. Onneksi näyttää syntyvän konsensus siitä, ettei häirinnälle altista Nato-kansanäänestystä tule järjestää.

Ei liene tarpeen laajasti kerrata ilmeisiä seikkoja, jotka puhuvat Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Voin avoimesti todeta, että olen kannattanut Suomen liittymistä Natoon jo vuosikausia. Viimeistään Krimin valtauksen (2014) myötä kävi selväksi, että Putinin Venäjän rajanaapurin Suomen paikka on – ja sen olisi jo pitkään pitänyt olla – Natossa. Ei ole näköpiirissä, että mikään muu järjestely turvaisi tulevaisuutemme. Minkäänlainen luottamus Venäjään missään asiassa ei maan nykyhallinnon aikana ole mahdollinen. Jo ennen Ukrainan katastrofia tiesimme, että Putinin Venäjä kiristää, uhkaa, pommittaa, tuhoaa, myrkyttää, murhaa – sotarikoksiin syyllistyen siviilejäkin – ja syyttää totuudenjälkeisyyden mallimaana Mainilan laukausten tapaan teoistaan muita. Diktatuurin uhreja ovat myös sen omat harhaanjohdetut kansalaiset.

Kuvitelma, että olisi turvallisempaa jäädä Naton ulkopuolelle, vaikuttaa itsepetokselta ja toiveajattelulta. Toki tie Natoon saattaa ”juuri nyt” – oman viivyttelymme vuoksi – olla vaarallinen, ja valtiojohdolle on annettava uhkaavassa tilanteessa työrauhaa. Jälkiviisauden sijaan on katsottava tulevaan, ja voimmekin toivoa demokraattisesti valittujen johtajiemme keksivän keinoja viedä kansamme ”rauhallisesti mutta viivyttelemättä” Natoon. Pelimerkiksi mahdollisessa Ukrainan rauhanprosessissa Nato-jäsenyysasiamme ei saa ajautua. Toivottavasti Nato-ovi pysyy auki vielä jonkin aikaa; jos se sulkeutuisi, syy olisi omamme.

Lue lisää

Syrjintä terveydenhuollossa lisää rokotekieltäytymisiä

Rokotekieltäytymisiä lähestytään usein julkisessa keskustelussa yksilön vastuun näkökulmasta. Rokotteista kieltäytyvät kuuluvat kuitenkin monessa mielessä kaikkein haavoittuvaisimpiin ihmisryhmiin. Eetikon tehtävä on katsoa yhteiskunnallispoliittista kysymystä muistakin kuin yksilön vastuun näkökulmista: Kuka on vastuussa, kun kokonaiset ihmisryhmät kieltäytyvät uskomasta terveysviranomaisten suosituksia?

Rokotekieltäytyjillä on usein kokemuksia syrjinnästä terveydenhuollossa. Aiemmat kokemukset terveydenhuollossa selittävät merkittävässä määrin luottamusta rokotteisiin (Poltorak et al. 2005). Ohittamisen kokemukset terveydenhuollossa aiheuttavat kärsimystä potilaille ja heikentävät systemaattisesti luottamusta lääketieteen instituutiota kohtaan (Helps 2019). Lääkäri, joka kohtelee äitejä epäkunnioittavasti, vahvistaa entisestään rokotteita koskevia epäilyksiään (Navin 2013).

Lue lisää

Kansalaistoiminta on osa oikeusvaltiota

Elokapinan mielenosoitukset ovat taas herättäneet laajan keskustelun, ja liike saa sympatiaa myös bisnesmaailmasta ja keskiluokalta. Konservatiivioikeisto polarisoi keskustelua leimaamalla Elokapinan mielenosoitukset ja kansalaistottelemattomuuden rikolliseksi anarkismiksi tai jopa terrorisminkaltaiseksi toiminnaksi. Kiistojen ytimessä on oikeusvaltion käsite.

Suomessa oikeusvaltion väitetään usein merkitsevän, että lakeja täytyy noudattaa sokeasti. Käsitteen määritelmä tietosanakirjoissa viittaa kuitenkin toiseen suuntaan: oikeusvaltiossa valtion toimivalta perustuu lakiin. Esimerkiksi Kiinan tai Venäjän ei voida katsoa olevan oikeusvaltioita. Kiinassa kommunistisella puolueella on absoluuttinen valta hallita käyttämällä lakia välineenään ja Venäjällä valtajärjestelmä on avoimesti kriminalisoitunut.

Lue lisää

Elokapina ja suomalainen demokratia

Elokapina-kansalaisliikkeen kesäkampanja oli menestyksekäs. Jotkin hallituspuolueet kannattavat liikkeen vaatimuksiin kuuluvan ilmastohätätilan julistamista. Kansalaisliike on myös nostanut ison keskustelun ilmastonmuutoksen torjunnasta sekä valtion ja yhteiskunnan suhteesta.

Liike tavoittelee suoraa demokratiaa ja pyrkii tavoitteisiinsa kansalaistottelemattomuuden avulla, mikä on herättänyt paljon keskustelua. Kiistat liikkeen toimintatavoista myös henkilöityvät sen perustaja Roger Hallamiin, jota syytetään liiallisesta radikalismista.

Nämä kiistat ovat osa laajempaa kysymystä: laajentaako Elokapina demokratiaa, vai heikentääkö liike sitä?

Lue lisää

Impivaara ja eurooppalainen demokratia

Toukokuussa käytiin kuumeista keskustelua EU:n elvytyspaketista. Erityisesti oikeisto epäilee muuttavan EU:n perusluonnetta ja asiaan liittyvät perustuslailliset kiistat ovat saaneet epäilyttäviä piirteitä. Mistä kiistat oikein johtuvat?

EU perustettiin 1950-luvulla toisen maailmansodan jälkimainingeissa takaamaan rauhaa Eurooppaan. Euroopan integraatio eteni hallitusten välisillä sopimuksilla, kun kansalliset eliitit pyrkivät ”pelastamaan kansallisvaltion” luomalla ja kontrolloimalla koko Euroopan kokoisia markkinoita.

Integraation perusajatukseksi muodostui funktionalismi: yhteinen päätöksenteko jollain politiikan osa-alueella (kuten taloudessa) muodostaa väistämättä tarpeen integroida siihen liittyviä politiikan alueita (kuten tullipolitiikan). Lisäksi EU:n toimielimet ovat vahvistuneet ajan myötä, kun hallitusten kokous eli neuvosto on siirtynyt enemmistöpäätöksiin ja EU-parlamentti valitaan nykyisin suoraan vaaleilla.

Lue lisää

Onko herraviha sittenkin kansalaishyve?

Kylmän sodan loppu johti demokratisoitumisen aaltoon: demokraattinen hallinto levisi Itä-Eurooppaan, Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan. Autoritaarinen hallinto on kuitenkin levinnyt kuin koronavirus 2000-luvulla, erityisesti kun koronaepidemia on johtanut yksilönvapauksien rajoituksiin ja tarjonnut diktaattoreille tilaisuuden kahmia valtaa.

Herraviha liitetään usein populismiin ja systeeminvastaisiin salaliittoteorioihin. ”Todellinen kansa” ja ”korruptoitunut eliitti” taistelevat keskenään, ja ”todellisen kansan tahdon” tulee ohjata politiikkaa. Tällainen populismi vaarantaa demokratian, koska se vaatii yksinoikeutta puhua kansan nimissä. 

Herraviha voi kuitenkin edustaa myös demokratiaa. Niccolò Macchiavelli esitti tieteellisen herran määritelmän: herroja ovat ne kansalaiset, jotka eivät tee mitään hyödyllistä työtä tai liiketoimintaa vaan tavoittelevat valtaa ilman vastuuta ja kuppaavat itselleen ansiottomia etuja. Toimiva demokratia ei voi päästää herroja riehumaan vaan pitää vahvasti kiinni tasa-arvosta ja herravihasta.

Macchiavelli ehdotti kiinni jääneiden herrojen tappamista. Tämä toimintamalli ei sovi demokraattiseen oikeusvaltioon. Oikeusvaltion kannalta on kuitenkin olennaista, etteivät valtaapitävät ole lakien tai yhteiskunnan yläpuolella. Voisko herraviha auttaa saattamaan rötösherrat vastuuseen teoistaan?

Lue lisää