Tag Archives: journalismi

Miksi koronan toinen aalto vaatii syntipukkinsa?

Suomalainen koronakeskustelu on pitkään esittänyt Suomen koronantorjunnan menestystapauksena. Viruksen nopea leviäminen Suomessa marraskuun 2020 aikana on kuitenkin herättänyt paljon huolta ja muuttanut keskustelun sävyn.

Viimeaikainen keskustelu koronasta on kuitenkin ollut korostetusti syntipukkien etsimistä. Esimakua tästä saatiin jo alkusyksystä, kun oppositio ja kokoomuspuolue yrittivät tehdä kevään epäonnistuneista maskisuosituksista poliittisen ongelman hallitukselle. 

Viimeisten päivien ja viikkojen aikana syntipukkia on hakenut lähinnä hallitus, joka  on keskittynyt haukkumaan pääkaupunkiseudun kaupunkeja. Hallitus on myös laskenut julkisuuteen tietoja ja tulkintoja, jonka mukaan poikkeuslakia ja rajoituksia tarvitaan ”kriisitietoisuuden” lietsontaan. Monet yhteiskunnalliset valtakeskukset ja perustuslaillinen hallinto nähdään ongelmana. Kansalaisista yritetään tehdä koronahallintoalamaisia.

Lue lisää

Kenen on kokonaisetu?

Sairaalassa saatavan hoidon priorisointi konkretisoi kysymyksiä, joita hiljaisesti kohtaamme yhteiskuntana joka päivä. Onko yhden potilaan oireita helpottava lääkitys miljoonan euron arvoinen? Entä jos samalla summalla voitaisiin hankkia sadalle lapselle ja nuorelle heidän elämänlaatuaan vuosikymmeniksi parantavaa tukea esimerkiksi mielenterveyspalveluna?

Tällaisiin kysymyksiin on niin vaikea vastata, että ne on helpompi painaa pois mielestä. Joku miettiköön, siellä jossain. Kunnes poikkeukselliset olosuhteet pakottavat ne ajattelun ja keskustelun keskiöön.

Pääministeri Sanna Marinin puheessa on viimeisen kahden viikon aikana useaan otteeseen vilahtanut sanapari yhteiskunnan kokonaisetu, johon tähdäten hallitus on kertonut tekevänsä päätöksiä. Kokonaisedulle ei ole yhtä määritelmää, vaan se riippuu tarkastelukannasta – käsillä olevan koronavirusepidemian kaltaisessa tilanteessa ennen kaikkea valitusta ajallisesta perspektiivistä.

Lue lisää

Greta Thunberg – avain tuhoon

Greta Thunberg aloitti mielenosoituksen ilmastotekojen puolesta Ruotsin eduskunnan edessä 15-vuotiaana elokuussa 2018. Maailman tietoisuuteen hän nousi käynnistettyään ilmastolakkona tunnetun liikkeen, joka kehotti koululaisia ottamaan kantaa ilmaston puolesta. Thunberg on puhunut muun muassa EU-parlamentissa ja parhaillaan käynnistyvässä  YK:n ilmastokokouksessa.

Tunnustusten ohella Thunberg on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä koululaisten yllyttämisestä alkaen aina purjeveneellä suoritetun Atlantin ylityksen yksityiskohtiin. Suomessa kritiikkiä on saatu lukea eri lehtien sivuilta jo pitkään. Jonkinlaisen kulminaatiopisteen se saavutti Lasse Lehtisen kolumnissa ”Ilmastosodan söpö soturi” (IS 25.8.2019), jossa Lehtinen – Janne Seppäsen sanoin – pyrki mitätöimään Thunbergin ja hänen edustamansa asian. 

Lue lisää

Pressiklubi ja julkisen järjenkäytön näivettyminen

Ylen päätös korvata vuodesta 2005 pyörinyt Pressiklubi uudella Sannikka & Ukkola –ohjelmalla on herättänyt keskustelua ajankohtaisohjelmien tulevaisuudesta ja tilasta. Ensimmäinen väittely saatiin tosin jo aikaan sosiaalisen median etiikasta, kun Yle päätti siirtää Pressiklubin Facebook- ja Twitter-sivut (ja käyttäjät) uuden ohjelman alaisuuteen. Ylen toimintaympäristön ja sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto perusteli ratkaisua “broadcast-ajattelutavalla”, jossa yleisön ajatellaan sitoutuvan ensisijaisesti ohjelmaslottiin.

Vaikka Pressiklubi ei kenties viimeisinä vuosinaan ollut yhteiskunnallinen ohjelma, johon Timo Harakan (2005–07) ja Ruben Stillerin (2009–17) aikakaudella oli totuttu, yksi asia on selvä: Sannikka & Ukkola on lähtökohdiltaan hyvin erilainen ohjelma, ainakin kahdesta syystä.

Ensinnäkin: Pressiklubi oli mediakriittinen ohjelma. Sen teemana olivat – ainakin alkuvaiheissa – journalistiset kehystykset, näkökulmat ja valinnat. Kyse ei siis ollut Ylen luovien sisältöjen johtajan Ville Vilénin (IS, tv-lehti 14.9.2018) kuvaamista ”asia- ja faktapainotteisista keskusteluohjelmista”, joiden joukkoon hän laskee Sannikka & Ukkolan lisäksi A-studion, Puoli seitsemän ja Arto Nybergin kaltaiset ohjelmat. Pressiklubissa kysyttiin, miksi ilmiöstä kirjoitetaan tai kerrotaan tietyllä tavalla, kenen ääni julkisuudessa kuuluu ja mistä meidän pitäisi puhua.

Toisin kuin Pressiklubi, Sannikka & Ukkola suhtautuu yhteiskunnalliseen keskusteluun normatiivisesti: tekijöitä ohjaa analyysi siitä, mikä yhteiskunnallista keskustelua vaivaa ja miten sen ongelmat ratkaistaan. Maria Ainamo-McDonaldin Ylen verkkosivuille kirjoittaman esittelyn (23.8.2018) mukaan ohjelma pyrkii ”parantamaan suomalaista keskustelukulttuuria”. Ylen mukaan ”S&U:ssa räjäytetään poterot ja tuodaan ihmiset yhteen keskustelemaan vaikeistakin aiheista.” Lue lisää

Liberalismin kriisi nakertaa objektiivisen journalismin perusteita

Vilkas keskustelu liberaalin maailmanjärjestyksen kriisistä on läikkynyt huoleksi journalismin tilasta ja julkisen keskustelun rapautumisesta. Donald Trumpin puheet liberaaleista toimittajista elitistisinä ”kansan vihollisina” kyseenalaistavat journalistien puolueettomuuden ja kiskovat toimittajat osaksi poliittisia kiistoja.

Samaan aikaan esimerkiksi Euroopan komissio kantaa huolta siitä, että tarkoituksellisen sepitteellisillä, verkossa levitettävillä ja taiten kohdennetuilla valeuutisilla sormeillaan demokratiaa.  

Nämä ongelmat limittyvät puheeseen ”totuudenjälkeisestä ajasta”, jossa asiantuntijatiedolla ei ole merkitystä eikä järkiperäinen keskustelu yhteisistä asioista ole mahdollista. Emme keskustele ammattijournalistien meille välittämän, paikkansapitävän tiedon nojalla, vaan tukeutuen tunteilla ja ennakkoluuloilla ratsastaviin vaihtoehtoisiin faktoihin. Journalismi on joutunut puolustuskannalle, ja julkinen keskustelu tuntuu sekavalta ja vaikealta.

Tilannetta ei helpota kansalaisten surkea luottamus perinteiseen mediaan eikä alan perinteisten liiketoimintamallien murros digitaalisessa viestintäympäristössä. Lue lisää

Kuka on tulevaisuuden tutkija?

Mikä jää tutkijan rooliksi, jos koneet jonain päivänä suorittavat suuren osan nyt tutkijalle kuuluvasta työstä?

Tutkija tunnistaa tieteelle – usein myös ihmisille ja yhteiskunnalle – tärkeän aiheen. Aiempaan tutkimukseen perehdyttyään hän keksii yllättävän hypoteesin, jota lähtee kokeilemaan keräämällä massiivisen määrän dataa erilaisista lähteistä.

Työn tulokset ilmestyvät maksumuurien takana vasta noin kahden vuoden päästä. Siksi tutkija lähettää artikkelin luonnoksen heti kollegoille, joille tuloksella on merkitystä.

Keräämiensä tietojen ja vankan kokemuksen perusteella hän toimittaa selkeän tiedotteen tuloksista aihepiiristä kiinnostuneille toimittajille, tiedebloggaajille ja sosiaalisen median yhteisöille.

Jos aihe on päätöksenteon kannalta relevantti, ministeriöön lähtee lisäksi powerpoint-esitys. Siinä tulokset on yleisöä ajatellen kuvattu häkkyrämäisin diagrammein.

Hienoa! Mutta kuka tähän kaikkeen edes kykenee?

Ehkä jonakin päivänä vastaus on: kone.

Lue lisää

Ovatko mielipiteet henkilökohtaisia?

Argentiinan parlamentin ylähuone ei hyväksynyt abortin sallivaa lakiehdotusta. Suomen ulkoministeri Timo Soini ilahtui julkisesti, ja sai aikaan vastalauseiden myrskyn.

Soinin abortinvastaisen kannan ei pitäisi enää tulla yllätyksenä kenellekään. Aihe keskustelutti viimeksi toukokuussa, kun Soini osallistui työmatkansa vapaa-ajalla abortinvastaiseen mielenilmaukseen (HS 30.5.2018).

Soini onnistuu kuitenkin kerta toisensa jälkeen nostamaan itsensä ja näkemyksensä keskusteluun. Erimielisyys koskee paitsi itse asiaa, myös asemaa. Onko ulkoministerinä toimivan henkilön mahdollista esittää kantoja, jotka näyttävät olevan ristiriidassa naisten ja tyttöjen oikeuksia – myös oikeutta aborttiin – ajavan Suomen yleisen linjan kanssa? Lue lisää

Nykypäivän pseudotiedettä

Tieteen ja epätieteen välisessä rajanvedossa on perinteisesti kannettu huolta astrologian, homeopatian ja henkiparannuksen kaltaisten herkkäuskoisia huiputtavien oppien leviämisestä. Suomalaisetkin saattavat edelleen innokkaasti uskoa tällaiseen haitalliseen, jopa vaaralliseen ”huuhaahan”: tuore tutkivan journalistin reportaasi kertoo enkelihoitojen hämmästyttävästä suosiosta (Helsingin Sanomat, Kuukausiliite 7.4.2018).

Vanhat pseudo- eli näennäistieteet tuskin leviävät melko korkeasti koulutetun väestön joukossa hälyttävän laajalle. On pikemminkin aihetta kiinnittää huomiota salonkikelpoisemmalta näyttävään ja vaikutuksiltaan epäsuorempaan mutta yhtä huolestuttavaan pseudotieteelliseen ajattelutaipumukseen.

Nykyajan pseudotiede ei esiinny muinaisoppien tai salattujen mysteerien vaan dynaamisen konsulttibisneksen ja johtamiskoulutuksen asussa. Siinä viitataan sujuvasti esimerkiksi aivotutkimuksen ja evoluutiopsykologian tuloksiin – tai pikemminkin niiden hatariin tulkintoihin. Näin tuotetaan tieteellisesti kestämättömiä ja käsitteellisesti sotkuisia hokemia vaikkapa siitä, kuinka ”intuition” kautta voidaan saada ei-loogista ”tietoa” ja ”vatsanpohjatuntemuksillakin” on tieteellisesti todennettava biologinen perusta. Lue lisää