Yliopistojen ja ammattikorkeakoulun yhdistymisen tuloksena syntynyt Tampereen korkeakouluyhteisö julkisti uuden ilmeensä viime vuoden keväällä. Ihminen ratkaisee -kärjelle rakennettu kokonaisuus ajettiin ulos monissa medioissa t-paidoista Helsingin Sanomiin. Operaation vaiheet osoittavat, kuinka ongelmallista on rakentaa brändiä rikkinäiselle organisaatiolle ja kuinka helppo on sortua virheisiin, jotka alkavat syödä brändiä itseään.
Onnistuneen brändäämisen kenties tärkein edellytys on se, että substanssi on kunnossa. Jos halutaan viestiä hyvin toimivaa ja yhteen hiileen puhaltavaa yhteisöä, yhteisön pitää edes suurin piirtein olla sellainen. Viime vuoden keväällä uusi yhteisö velloi kuitenkin keskellä historiansa ruminta valtataistelua, joka näkyi ja kuului niin sosiaalisessa kuin muussakin mediassa. Siinä tilanteessa oli äärimmäisen riskaabelia alkaa ajaa ulos nosteista tunnemielikuvaa: jokainen medioita seuraava ihminen näkisi fasadin taakse. Edes isolla rahalla ostettu brändinäkyvyys ei nykyisessä mediayhteiskunnassa peitä alleen ikäviä uutisia vaan voi jopa korostaa niitä. Tämä yliopistolle palvelujaan tarjoavan markkinointikonsultin olisi pitänyt tajuta.
Lue lisää