Tag Archives: viestintä

Mitä olisi arvokeskustelu? 

Arvokeskustelun käynnistäminen on vaikeaa. Yritin sitä juuri Helsingin Sanomissa, aiheina Nato-hakemus ja läntinen arvoyhteisö, ja epäonnistuin. Yritän nyt uudelleen, samoista aiheista mutta lähtökohtani tarkemmin perustellen.

Mitä arvokeskustelu on?

Arvokeskustelulle ei ole kaikkien hyväksymää määritelmää. Poliittisten valintojen suhteen sille voisi kuitenkin nimetä muutaman minimiehdon. Itsestään selvää on, että puheenvuorojen pitäisi koskea kysymyksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Mitä ne ovat? Miten ne tunnistetaan? Miten ne liittyvät tarkasteltaviin valintoihin?

Keskustelu edellyttää, että ajatuksia vaihdetaan useammin kuin kerran. Ketju, joka koostuu väitteistä ”A on oikein, koska X” ja ”A on väärin, koska Y” ei sellaisenaan vielä muodosta arvokeskustelua. Tarvitaan ainakin sellaisia lisähuomioita kuin ”A ei voi olla oikein (tai väärin) sillä perusteella, että X (tai Y), koska X (tai Y) ei ole totta.”

Lue lisää

Voisiko Nato-jäsenyys olla velvollisuus?

Venäjän rikollinen sota Ukrainassa on kyselyjen mukaan saanut suomalaisten enemmistön vihdoin kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Muutos on tapahtunut historiallisen nopeasti, joskin moni lienee turhautunut vilkastuneen Nato-keskustelun epämääräisyyteen. Nato-option sijaan nyt puhutaan – edelleen hiukan kryptisesti – erilaisista turvallisuusyhteistyön tiivistämisprosesseista, ja moni poliitikko empii yhä kantaansa. On ymmärrettävää, ettei valtiojohto voi avoimesti viestiä hankalan asian kaikista aspekteista. Onneksi näyttää syntyvän konsensus siitä, ettei häirinnälle altista Nato-kansanäänestystä tule järjestää.

Ei liene tarpeen laajasti kerrata ilmeisiä seikkoja, jotka puhuvat Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Voin avoimesti todeta, että olen kannattanut Suomen liittymistä Natoon jo vuosikausia. Viimeistään Krimin valtauksen (2014) myötä kävi selväksi, että Putinin Venäjän rajanaapurin Suomen paikka on – ja sen olisi jo pitkään pitänyt olla – Natossa. Ei ole näköpiirissä, että mikään muu järjestely turvaisi tulevaisuutemme. Minkäänlainen luottamus Venäjään missään asiassa ei maan nykyhallinnon aikana ole mahdollinen. Jo ennen Ukrainan katastrofia tiesimme, että Putinin Venäjä kiristää, uhkaa, pommittaa, tuhoaa, myrkyttää, murhaa – sotarikoksiin syyllistyen siviilejäkin – ja syyttää totuudenjälkeisyyden mallimaana Mainilan laukausten tapaan teoistaan muita. Diktatuurin uhreja ovat myös sen omat harhaanjohdetut kansalaiset.

Kuvitelma, että olisi turvallisempaa jäädä Naton ulkopuolelle, vaikuttaa itsepetokselta ja toiveajattelulta. Toki tie Natoon saattaa ”juuri nyt” – oman viivyttelymme vuoksi – olla vaarallinen, ja valtiojohdolle on annettava uhkaavassa tilanteessa työrauhaa. Jälkiviisauden sijaan on katsottava tulevaan, ja voimmekin toivoa demokraattisesti valittujen johtajiemme keksivän keinoja viedä kansamme ”rauhallisesti mutta viivyttelemättä” Natoon. Pelimerkiksi mahdollisessa Ukrainan rauhanprosessissa Nato-jäsenyysasiamme ei saa ajautua. Toivottavasti Nato-ovi pysyy auki vielä jonkin aikaa; jos se sulkeutuisi, syy olisi omamme.

Lue lisää

Kaikkien kriisiviestintää

Lähes päivälleen kaksi vuotta on käyty vilkasta keskustelua viranomaisviestinnän merkityksestä kriiseissä. Sosiaalisen median vuoksi olemme kuitenkin kaikki kriisiviestijöitä. Vastuuta tiedon välittämisestä ja disinformaation välttämisestä on vähän jokaisella. Muutama ajatus:

Nopeasti kehittyvien sotatapahtumien ja turvallisuuspolitiikan käänteiden vuoksi meillä on voimakastakin halua olla ensimmäisten joukossa tuomassa esiin tärkeä uutinen. Samalla riski olla väärässä kasvaa huomattavasti. On mietittävä, meneekö nopeus luotettavuuden edelle.

Toinen houkutus on jakaa sisältöä, joka tarjoaa toivoa, vaikuttaa mullistavalta tai vastaa omia näkemyksiä. Esimerkiksi viime viikonvaihteessa kaikkialle levisi oheinen Twitter-sisältö käyttäjältä, jolla on vain joitakin satoja seuraajia – vaikka väitteille ei ollut tarjolla mitään lähdettä.

Lue lisää

Natsilippu vai tuhat sanaa

Helsingin käräjäoikeuden taannoisen tuomion mukaan hakaristilippujen liehuttaminen mielenosoituksessa ei ollut laissa kiellettyä kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Mikäli tuomio jää voimaan, saamme varmaan jatkossakin seurata natsien lippukulkueita.

Jos joku huutaa mielenosoituksessa, että tappakaa homot ja juutalaiset, hän voi saada tuomion. Jos sama henkilö kantaa kulkueessa hakaristilippua, johon historia on kirjoittanut selkeän ajatuksen näiden ihmisryhmien tuhoamisesta, oikeus ei näköjään löydä perusteita tuomiolle.

Lipun edustamien asioiden sanallinen viestiminen on siis kielletty, mutta itse lipun liehuttaminen sallittu. Miten paradoksi on mahdollinen?

Lue lisää

Miksi perustuslain tulkinta politisoituu?

Suomessa perustuslakivaliokunta on viimeisen puolen vuoden aikana ottanut kantaa kahteen merkittävään poliittiseen kysymykseen ilmeisen politisoituneella tavalla. Sekä Haavisto-gatessa että EU-elvytyspaketissa perustuslakivaliokunta on jakautunut puoluepoliittisin linjoin, ratkaissut asioita asiantuntijoiden enemmistön vastaisesti ja lopulta kyseenalaistanut ratkaisuillaan oikeusvaltion perustan.

Perustuslakivaliokunta tutki vuoden 2020 aikana Pekka Haaviston toimintaa Al-Holiin jääneiden suomalaisten kotiuttamisessa ja hänen vallankäyttöään riidassa ulkoministeriön virkamies Pasi Tuomisen kanssa. Lopuksi valiokunta totesi Haaviston rikkoneen hyvää hallintotapaa vastaan.

Haaviston tapaus oli ongelmallinen oikeusvaltion näkökannalta. Koko prosessi oli alusta lähtien poliittinen, kun kansanedustajat tutkivat ministerin toimien lainmukaisuutta. Haaviston virkasyytteen aloittivat perussuomalaisten ja kokoomuksen oikeistosiiven kansanedustajat. Valiokunta sittemmin selvitti asiaa määräämällä poliisin tekemään esitutkinnan ja kuulemalla asiantuntijoita. Suurin osa asiantuntijoista olisi kannattanut Haaviston vapauttamista. Valiokunta totesi sen sijaan Haaviston rikkoneen lakia siten että syytekynnys ei ylity.

Lue lisää

Vuoteni murmelina

Perjantaina 13. maaliskuuta 2020 tein koronavalinnan. Koska kyseessä oli eettinen valinta, tein sen eettisin perustein. Oman päätökseni jälkeen aloin seurata muidenkin, erityisesti Suomen hallituksen ja virkakunnan, ratkaisuja. Olin pitkään sitä mieltä, että oikeaa kriisijohtamista heiltä olisi ollut etiikkaviestintä – päätösten taustalla olleiden arvojen ja ihanteiden tuominen selvästi julki.

Etiikan sijasta sekä poliitikot että virkakunta ovat kuitenkin turvautuneet viestinnässään faktoihin, tilastoihin ja mallinnuksiin. Toisin sanoen he ovat yrittäneet naamioida tekemänsä arvovalinnat neutraaleiksi terveys- tai talouslaskelmiksi. Tämä yhdistettynä jatkuvasti muuttuvaan tilanteeseen ja muuttuviin tilannearvioihin on saanut aikaan sen, että johtaminen on ajoittain näyttänyt päämäärättömältä ja tempoilevalta.

Maanantaina 8.3. 2021 julistettu ”sulkutila” avasi silmäni sille, että päätöksillä on sittenkin raudanluja, joskin tahaton logiikka. Se ei ole lineaarinen eikä heilurimainen vaan syklinen. Emme etene kriisin alusta kohti sen loppua emmekä edes tanssahtele tasaisesti rajoitusten ja helpotusten välillä. Elämme vuosirytmissä, jossa näin maaliskuussa on vuorossa jonkin sulkeminen tai eristäminen. Ja perustelut seuraavat vuodenaikoja.

Lue lisää

Hallitus menee poikkeusoloihin media edellä

Valmistellessaan valmiuslain käyttöönottoa hallitus nosti pöydälle lain pykälän 106. Se antaa mahdollisuuden keskittää koronaviestintä pääministerin johtaman valtioneuvoston kanslian alaisuuteen. Pykälän käyttöönoton syyksi voi arvioida viime aikojen horjahtelevaa koronaviestintää ennen kaikkea hallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) välillä.

Taustalle hahmottuu kuitenkin paljon isompi kuvio. Pitkälle medioituneessa yhteiskunnassa kyse ei ole pelkästään viestinnän johdonmukaisuudesta. Media on tunkeutunut jopa maan hallituksen toimintaan tavalla, joka vaikuttaa ratkaisevasti sen toimintakykyyn.

Poliittiset kiistat, skandaalit, epäonnistumiset ja ylimalkaan julkisuuden paine pakottavat hallituksen reagoimaan. Ministerit joutuvat koko ajan ottamaan huomioon median reaktiot. Tämä vie aikaa ja resursseja, mikä osaltaan selittää viestinnän voimavarojen vahvistamista valtioneuvoston kansliassa. Se auttaa ministereitä keskittymään paremmin maan asioiden hoitamiseen, mutta ei suinkaan vapauta heitä median paineesta. 

Lue lisää

Miksi koronan toinen aalto vaatii syntipukkinsa?

Suomalainen koronakeskustelu on pitkään esittänyt Suomen koronantorjunnan menestystapauksena. Viruksen nopea leviäminen Suomessa marraskuun 2020 aikana on kuitenkin herättänyt paljon huolta ja muuttanut keskustelun sävyn.

Viimeaikainen keskustelu koronasta on kuitenkin ollut korostetusti syntipukkien etsimistä. Esimakua tästä saatiin jo alkusyksystä, kun oppositio ja kokoomuspuolue yrittivät tehdä kevään epäonnistuneista maskisuosituksista poliittisen ongelman hallitukselle. 

Viimeisten päivien ja viikkojen aikana syntipukkia on hakenut lähinnä hallitus, joka  on keskittynyt haukkumaan pääkaupunkiseudun kaupunkeja. Hallitus on myös laskenut julkisuuteen tietoja ja tulkintoja, jonka mukaan poikkeuslakia ja rajoituksia tarvitaan ”kriisitietoisuuden” lietsontaan. Monet yhteiskunnalliset valtakeskukset ja perustuslaillinen hallinto nähdään ongelmana. Kansalaisista yritetään tehdä koronahallintoalamaisia.

Lue lisää